keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Kuulumisten päivitys.

Blogihiljaisuus katkeaa, ainakin hetkeksi! Ei oo napannut oikein kirjotella. Koko viime syksy meni pelätessä, että Ikra joutuu pahimmassa tapauksessa kuoppaan ja kun pahimmasta pääsi yli niin keväällä oli vuoristorataa lääkityksen kanssa. Just kun ajatteli, että ollaan saatu niveltulehdus rauhoittumaan ja lääkitystä voi laskea niin eiköhän oireita alkanut tulla.

Loppukeväästä alkusyksyyn oli pitkä oireeton kausi ja lääkitys saatiin melkein kokonaan laskettua pois. Sitä melkein unohti omistavansa autoimmuunisairaan koiran (paitsi kun antoi aamu- ja iltalääkkeen), kunnes tuli syksyllä paha ripuli (=lääkkeet ei imeytyneet), juoksuhormonit ja nyt ollaan jouduttu jatkuvasti nostamaan lääkitystä hormonimyrskyn takia. Ainoa hyvä asia on, että Ikran korviin tulee vaskuliittia (=verisuonten tulehdusta), pientä turvotusta, ennen kuin mitään muita oireita tulee. Eli tiedän aina siitä pitääkö lääkitystä nostaa. Ja Ikra vastaa aina saman tien lääkityksen nostoon hyvin. Onneksi.

Rakas Kuutti <3

Katkeruus ja suru Ikrasta alkaa helpottaa. Oma pieni innokas riemu-Kuutti, joka nautti niin hirveästi kaikista fyysisistä mittelöistä. Vieläkin kyllä kirpaisee katsella muiden treeni- ja kisapäivityksiä, mutta päällimmäisenä on helpotus ja ilo omasta koirasta. Niin lähellä kuitenkin, ettei Ikraa enää olisi.

Välillä sitä miettii, että onko se kuitenkaan helpompaa näin päin. Sairaus aina mielenperukoilla mörkönä ja koiraa tuijottaa vainoharhaisena silloinkin kun se on oireeton. Meidän kohtalotovereista kaksi koiraa ei selvinnyt tän sairauden kanssa. Ajatukset on olleet heidän omistajien luona. Pitää olla kiitollinen, että Ikra vastaa lääkitykseen ja veriarvot on pysyneet normaaleina. Toivottavasti tila saadaan stabiiliksi kun sterkkaan Ikran ennen seuraavia juoksuja, jos kaikki menee hyvin.

MUTTA. Iloisempiin uutisiin. Paimennukseen <3 Ja nose workiin. On sekin ihan kivaa. Ollaan muuten menossa ekaan viralliseen nose work kokeeseen ens lauantaina. Jännää. Mutta paimennus ja lampaat..! En ikinä ois uskonu, että joku laji vois vetää vertoja agilitylle, mutta kyllä vaan. Niin erilaiset, mutta ihanat. Mikään muu harrastuslaji ei ole agilityn lisäks vetänyt puoleensa sillä tavalla, että siihen tulee hulluus. Semmonen flow-tila itselle (vaikkei edes hyvin menisi) ja innostus itse lajiin, joka vetää puoleensa vastustamattomasti. 

Kakka, kura ja kylmyys ei meidän intoa hidasta, vaan on osa lajin viehätystä. Ikralle täydellinen laji, koska hommia tehdään rauhallisesti, mutta koira joutuu funtsimaan. Ikra onkin aina hyvin tyytyväisen väsynyt ja rento treenien jälkeen.


Paimen sai kurakuorrutuksen.

Oman osansa sai omistajakin.

Aloitettiin paimennustunneilla käyminen kesäkuussa ja Seutulassa ollaan vietetty siitä lähtien joka viikko aikaa lukuunottamatta kesälomaa. Löydettiin aivan huippukoutsi, joka osaa oikeasti auttaa meitä eteenpäin. Ikra oli syttynyt lampaille jo ekoilla kerroilla Woollandiassa, mutta iso niksahdus eteenpäin tuli kun oltiin käyty Seutulassa ehkä 3-4 kertaa lampailla. Ikra alkoi suhtautua lampaille menoon yhtä innolla kuin aikoinaan agilitykentällä oloon ja sen huomasi taukokäytöksessä. Hirveä kurlaus ja vinkuminen alkoi jo treenipaikalle vievällä tiellä ja omaa vuoroa odotellessa autosta kuului vieno vikinä.


Harrastuskaverit.

Treenipaikalle vievä tie. Komeaa syyssäätä!
Paimennus on siitä jännä laji, että koira tietää MITÄ sen pitäisi tehdä. Ohjaaja on se, jonka pitäisi osata kertoa koiralle MITEN sen tulisi hommat tehdä. Tässä vaiheessa meidän paimennusuraa minä olen ollut se koiran oppimista hidastava tekijä. Kuinka haastavaa voikaan olla ohjata koiraa! Helppo kentän laidalta on katsoa ja tunnistaa heti kuinka ohjaajan tulisi tehdä, mutta heti kun ite on lauman kanssa...tuntee itsensä välillä hyvin tyhmäksi! Tietää mitä pitäisi tehdä, mutta ei kuitenkaan saa tehtyä niin. Ei voi kuin nöyrtyä ja harjoitella omaa toimintaa.

Ikran kanssa tämän hetken harjoiteltava asia olisi saada peruskuljetus kuntoon. Ikra on kiltti ja kuuliainen lampaiden kanssa ja tekee tehtäviä mukavasti. Ollaan esimerkiksi tehty häkitystä, häkistä poisottoa, kujaa, lauman irrottamista aidasta ja stoppeja aitaa vasten. Mutta peruskuljetuksen kanssa on ollut ongelma. Minä oon se ongelma :D Ja kun minä törppöilen niin samassa suhteessa Ikran kakan- ja ruohonsyönti lisääntyy. Kun minä teen oman tonttini ei Ikrakaan popsi maasta välipaloja.

 

Toinen kortti on jo hyvää vauhtia täyttymässä <3
Ikra tarjoaa välillä muutamien metrien ajan nättiä peruskuljetusta, mutta pyrkii sitten pysäyttämään lauman ja kiertämään eteen. Tässä kohtaa en ole osannut ohjata Ikraa tarpeeksi selkeästi pysymään lauman takana. Saatiin läksyksi harjoitella tätä ihan vaan juoksuttamalla Ikraa kuten hevosta ympyrällä, jotta oma käsitys ohjaamisesta paranee ja Ikra alkaa myös lukea sitä. Jos on koko kesän päästänyt koiran ohjauksista läpi nii ei se ihme ole, ettei pysy lauman takana. 

Mutta me treenataan! Ja nautitaan tästä ihanasta matkasta rakkaan koiran kanssa. Marraskuu käydään vielä treeneissä, mutta jäädään sitten miettimistauolle. Joulutauko on hyvä aika harjoitella juoksutuksen lisäksi ilman lampaita stoppeja, hidastus- ja nopeutuskäskyä ja ravi/käyntierottelua. Ei malta odottaa uutta vuotta ja treenien jatkumista!