Kaksi viikkoa.

Odottavan aika on pitkä. Kasvattaja julkaisi viikonloppuna tulevasta emästä kuvia, joissa mahalinja alkaa olla yhtä rinnan kanssa. Saattaapi olla vähän vaikea olo nartulla viimeisellä viikolla, hurjan isolta näytti! Yliopisto-hommat kaatuu päälle niin rankasti, että nämä viimeiset pari viikkoa menee hieman helpommin innokkaan pennunodottajan näkökulmasta. Paljon puhutut leikkaukset tuntuu omassa persnahassa, kun toinen graduani ohjaavista tutkijoista sai kenkää. "Että jos yritetään ennen lokakuuta saada nämä tulokset kasaan". Mnii ja apua.

Olen pohtinut jo asunnon suojaamista naskaleilta ja turvallisimmalta tuntuu aidata lähes kaikki arvokas tai vaarallinen. Asuntomme saa rajattua kahteen tilaan, joten pentu opetetaan alusta saakka rauhoittumaan makuuhuoneeseen yksin ollessa. Siellä on vain sänky ja yksi hylly tuhottavana, mutta elättelen toivoa että sänky saa olla rauhassa. Poikaystäväni kitarat suojataan äitini pentuaidalla ja muualle ostan kompostiaitaa, jos tarvetta tulee. Ehkä valelen koko asunnon etikan, chilin ja pippurin sekoituksella. Kuvassa näkyy aita alkuperäisten pikkutirriäisten käytössä pari vuotta takaperin.

Lainakoirani Vili tomerana, arvatenkin matkalla pöllyttämään sisaruksiaan.

Luovutus olisi näillä näkymin joulukuun puolivälissä, mikä on aika ihanteellista. Yliopistolla viimeiset tentit ovat ohi ja melkein kuukausi tiedossa luentovapaata aikaa totutella yhteiseloon ja uusiin ihmeellisiin juttuihin. Vähän surettaa, että pentu joutuu olemaan yksin. Toinen koira tekee pikkupennulle sen maailman mullistumisesta hieman siedettävämmän, mutta valitettavasti rakas Rilla ei täällä enää ole. Onneksi on tuo toinen oma lauma äidillä. Saa nähdä mitä tytöt tykkäävät pienestä beussivaavasta, kun sen aika tulee. Ryyni varmasti haluaisi lähettää takaisin Nurmijärvelle paluupostina, mutta Ruutin uskoisin alkututustumisen jälkeen riemastuvan kun löytyy samanhenkistä riehupetteri-seuraa.